Julkaistu 15.3.2023 12:15

Fifax: Ensimmäinen uusi mätimunaerä saapunut – Eckerön laitoksen kasvatustoiminta liikkeelle etuajassa

Fifax Oyj, sijoittajauutinen, 15.3.2023 klo 12.15

Fifax on käynnistänyt kalankasvatuksen Eckerön kiertovesilaitoksella uudelleen hieman suunniteltua aikaisemmin. Ensimmäinen uusi mätimunaerä saapui laitokselle tiistaina sen jälkeen, kun yhtiö oli saanut tarvittavat valmistelut tehtyä hautomon käynnistämiseksi onnistuneen kuuden viikon kuivanapitojakson jälkeen. Mätimunat ovat nyt hautomon altaissa kehittymässä.

”On hienoa nähdä kalan jälleen kasvavan Eckerön laitoksessa. Hautomisen aloittaminen on ensimmäinen konkreettinen askel toimintamme uudelleenkäynnistämisessä. Eilen saapuneista mätimunista kasvavat kalat tulevat olemaan ensimmäiset, jotka aikanaan toimitamme asiakkaillemme”, sanoo Fifaxin toimitusjohtaja Samppa Ruohtula.

Tämän vuoden aikana Fifaxin aikoo saattaa hautomon ja poikasosaston täyteen tuotantoon, käynnistää ensimmäisen kasvatusyksikön ja tehdä bioturvallisuuteen ja suorituskykyyn liittyvät parannusinvestoinnit näissä yksiköissä. Täyden kapasiteetin mukaista tuotantoa tavoitellaan vuoden 2024 jälkimmäisellä puoliskolla.

Fifaxin aiemmin julkistama merkintäetuoikeusanti on parhaillaan käynnissä. Merkintäaika on 8.3-22.3. Perustietoasiakirja, annin ehdot, ja muu antiin liittyvä materiaali on tutustuttavissa yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.fifax.ax/merkintaetuoikeusanti.

Lisätietoja

Samppa Ruohtula
Toimitusjohtaja, Fifax Oyj
puh +358 40 559 8812
samppa.ruohtula@fifax.ax

Fifax lyhyesti

Fifaxin visiona on olla edelläkävijä suurimittaisessa kalankasvatuksessa mahdollisimman pienellä ympäristövaikutuksella, jotta asiakkaat voisivat nauttia paikallisesti ja vastuullisesti tuotetusta kalasta ympäri vuoden.

Vuonna 2012 perustettu Fifax hyödyntää tuotannossaan RAS-kiertovesimenetelmän (Recirculating Aquaculture System) ultraintensiivistä toteutusta, joka perustuu lähes täysin suljettuun veden kiertoon, jossa kalat elävät suurissa maan päällä sisätiloissa sijaitsevissa altaissa. Sisätiloissa sijaitsevat altaat antavat parempaa suojaa ulkopuolisilta tekijöiltä, ja laitoksen ympäristökuormitus ja päästöt ovat merkittävästi pienemmät verrattuna perinteiseen vesistöissä tapahtuvaan kalankasvatukseen

FIFAX Oyj:n osake on listattu Nasdaq First North Growth Market Finlandissa.